11/28/2018

TIISTAI 27.11.2018, HELSINKI

Osallistuin eilen Trendin Palaute- ja Ideointi-iltaan.
Ilta oli tosi mukava ja oli kiva kun pääsi kertomaan omia näkemyksiä lehdestä,
sekä kuuli mitä muut ajattelevat.
Sain myös siinä jutustelun lomassa muutaman kivan idean blogiini liittyen.
Olen joskus vuosia sitten tilannut Trendin, mutta nykyään ostan irtonumeroita silloin kun tiedän että on aikaa lukea ja syventyä lehteen. 

Alunperinhän kirjoittelin blogia Lilyssä, mutta kaikkien niiden mainosten vuoksi blogi oli todella sekava ja huono luettava kännykällä.
Ja mitä näet kun liikut julkisilla tai käyt vaikka kahvilla?
Moni selaa kännykällä nettiä, seuraa somea ja lukee blogeja..
Ei kovinkaan moni enää käytä tietokonetta.
Joten se että blogi on helposti luettavissa on mielestäni todella tärkeää.

Lilyyn on tulossa vuoden alusta muutoksia, 
alusta vaihtuu ja kuulemma sivut selkiytyvät.
Jään innolla odottamaan.




Kaksituntinen kului ihan hurjan nopeasti, meidät jaettiin kolmeen ryhmään ja pienemmissä porukoissa juteltiin ja annettiin palautetta sekä esitettiin toiveita eri aihealueista.
Ensimmäiseksi juteltiin sosiaalisesta mediasta ja Lilystä, sitten vuorossa oli Trendin kannet ja keitä haluaisimme nähdä kansikuvissa sekä mistä haluaisimme lukea.
Ja viimeisenä muoti ja kauneus.
Saatiin lähtiessämme vielä tänään ilmestynyt Trendi sekä tuotekassit,
joista löytyi kaikkea ihanaa.
Laitan niistä osan tulemaan teille arvontojen muodossa, joten kannattaa ottaa Instagramista sari.blogger seurantaan.
Tänään julkaisen ensimmäisen arvonnan siellä.





Ennen A-lehtiin menoa poikkesin Fazerin Vierailukeskuksessa tuon uuden Dumle-suklaalevyn toivossa ja siis voi apua mitä kaikkea ihanaa siellä oli.
Arvatkaa mitä hyllystä löysin?





En edes tiennyt että Kismet ja Geisha on vihdoin yhdistetty. 
Niin mun kaksi lempparia.

Ja lakuja pitää aina olla,
ihan vaan pahan päivän varalle.


Haluisitko päästä maistamaan Geisha Kismettiä, 
entä miten olisi IsaDoran poskipunapuikko sekä meikkivoide?
Kannattaa suunnata nyt Instagramiin


- Sari 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti