Olen tässä muutamia päiviä miettinyt omaa painonpudotus historiaani.
Lapsena olin jo hieman ylipainoinen ja seitsemäntoista vuotiaana alkaessani seurustella alkoi myös painoni salakavalasti nousemaan entisestään, kunnes muutaman vuoden päästä painoin liki kahdeksankymmentä kiloa ja se on aika paljon puoltoistametriselle tytölle.
Vuonna 2007 aloin käymään kuntosalilla ja lenkillä säännöllisesti.
Pikkuhiljaa lenkit muuttuivat hölkän kautta juoksemiseksi.
Voi kuinka nautinkaan niistä juoksulenkeistä.
Paino alkoi tippumaan ja
minusta tuli hoikka.
Vaikken itse sitä niin nähnytkään.
Inhosin vatsaani. Ajattelin ja näin sen sellaisena "tuossa nyt on tuota ylimääräistä" ja häpesin vartaloani. Vaikka todellisuudessa ei sitä ylimääräistä tainnut juurikaan olla.
Muistan kyllä kun katsoin joskus peilistä ja ajattelin että voi vitsi, olen oikeasti aika kaunis.
Sitten tulin raskaaksi
ja pikkuhiljaa painoni nousi.
Minulle diagnosoitiin raskausajandiabetes, joten raskauden aikana mittailin sokereita ja pyrin syömään terveellisesti. Painoni pysyi vähän päälle kuudessakymmenessä kilossa. Kunnes pojan syntymän jälkeen lähes linnottauduin puoleksi vuodeksi kotiin ja herkuttelin lähes joka ilta. Olin väsynyt ja häpesin muuttuvaa ulkonäköäni. Niimpä sitten puolen vuoden jälkeen paino olikin heilahtanut päälle seitsemänkymmenen ja siinä se on sinnikkäästi pysynyt.
Tässä 5 vuoden aikana olen yrittänyt tiputtaa painoa onnistumatta siinä. Aina se kaatuu siihen kun aloitan - en ehkä tiukkaa diettiä mutta kiellän itseltäni kaikki herkut. Sitten jää päivällä ruoka syömättä ja täytyy käydä kaupassa.. Ja sieltä tarttuu mukaan herkkuja. Sen jälkeen haukun itseäni kuinka heikko olen kun taas pilasin painonpudotuksen ja päätän että aloitan seuraavana maanantaina uudelleen. Maanantaina jälleen aloitan
ja sitten keskiviikkona tai torstaina sorrun ja herkuttelen loppuviikon
koska heti seuravana maanantaina
alkaa jälleen dietti.
Tällaisena se sitten jatkuu.
Mitä itsepetosta.
Ja voin kertoa että se ei kanna kovin pitkälle, ei ainakaan paino putoa.
Mutta ei se onneksi ole noussutkaan.
Eli olen nyt saanut nämä viisi vuotta painon pysymään aikalailla samana.
Olen aloittanut Fitfarmin Superdietin.
Olen saanut treeniohjeet ja ruokavalion Martina Aitolehdeltä sekä Jucci Hellströmiltä, joiden muutamissa treeneissä kävin jokunen vuosi sitten.
En vain ole pystynyt noudattamaan niitä. Jonnekin herkkuhyllyille se aina kaatuu. Pitää aloittaa jälleen alusta, kerta toisensa jälkeen. Aina en vain jaksa. Koska mielessäni yksikin hairahdus pilaa koko painonpudotuksen. Siksi täytyy aloittaa joka kerta uudelleen alusta. Ja siksi nämä painonpudotusyritykset eivät ole kantaneet pitkälle. Jossain vaiheessa kyllästyn ja annan olla.
Tyydyn kohtalooni olla pyöreä.
Vaikka itse voisinkin olla ostamatta kaupasta herkkuja, mutta niitä ollessa tarjolla miten voin niistä kieltäytyä?
Miten voin olla maistamatta pojan karkkipussista yhtä karkkia (koska tiedän etten voi jättää sitä siihen yhteen)? En voi häneltä kuitenkaan kieltää karkkipäivää.
Siirränkö karkkipäivän sunnuntaihin että heti seuraava päivä on maanantai jolloin voin taas aloittaa alusta?
Nyt on meneillään Alku-valmennuksen ensimmäinen viikko ja koska mitään en ole joutunut itseltäni kieltämään. Ei herkkuja ole tehnyt edes mieli.
Tiedän että se hetki kuitenkin jonakin päivänä tulee ja annan itselleni luvan syödä, kohtuudella.
Mutta seuraavana päivänä, olkoon se vaikka perjantai - on jälleen uusi alku.
Pikkuhiljaa painoni putoaa ja toivottavasti vielä jonain päivänä se olisi siellä viiden- ja kuudenkymmenen välissä.
Ja voisin katsoa peilistä itseäni todeten että olen kaunis ja voin hyvin.
- Sari
