3/05/2019

TAISTELU KUIVAA IHOA VASTAAN (testissä SkinMood Konjac -sieni sekä Bio2youn öljysekoitus)

Tiedätkö sen tunteen, kun iho on kuiva ja suihkun jälkeen tuntuu, kuin iho olisi aivan liian pieni ja tiukka vartaloon sopivaksi - kiristää.
Iho kutiaa ja tekee mieli raapia, siis raapia ihan kunnolla ja lopuksi iho on aivan verillä. Pahinta oli se että raavin itseäni aina öisin. Nukkuessani en pystynyt lainkaan hillitsemään raapimistani ja niinpä raavin mm. nilkkani ihan verille. Sukkia ei meinannut kärsiä pitää ja kengät joissa oli vähääkään vartta, piti hetkeksi unohtaa.

Kirjoitin viikko sitten Instagramissa kuivasta ihosta ja kuinka lähdin hoitamaan sitä SkinMood Konjac -sienellä sekä Bio2youn ihanan nopeasti imeytyvällä ja hoitavalla öljysekoituksella.





En ole aiemmin tutustunut Konjac sieniin, joten todella mielenkiinnolla otin vartalosienen testiin, kun Tarja Hyvän Olon Maailmasta kertoi niin paljon hyvää Konjac sienistä ja niiden käytöllä saaduista hyvistä tuloksista. Lisäksi Tarja ehdotti, että otan rinnalle suihkun jälkeen koko vartalolle käytettäväksi tuon mainitsemani Bio2youn öljysekoituksen.

Ensimmäisen kerran, kun otin koppuraisen sienen paketista käteeni, 
mieleeni hiipi nautinnollinen suihkuhetki, 
jolloin pääsen rapsuttelemaan karkealla sienellä 
ja reippaalla otteella etenkin kutiavia sääriäni. 
Ennen käyttöä sieni kuitenkin kostutetaan huolellisesti lämpimällä vedellä niin, että se muuttuu pehmeäksi. 
Se siitä ihanasti rapsuttavasta tunteesta - ajattelin.





Pestessäni vartaloani ohjeiden mukaan pyörivin liikkein huomasin, kuinka ihoni alkoi vähitellen pehmenemään ja suihkuhetkestä tulikin todella miellyttävä. Vielä öljy iholle suihkun jälkeen niin olo oli ihan kuin olisi käynyt jossain hoitolassa, niin rentoutunut.




 SkinMood Pure Body Konjac Sponge on 100% luonnollinen, Konjac-kasvin juuresta valmistettu pesusieni vartalolle (kasvoille on omansa). Se syväpuhdistaa hellävaraisesti sekä kuorii kevyesti kuolleet ihosolut tehden ihosta silkinpehmeän. Kuorivan ja ravitsevan pesun jälkeen iho kykenee vastaanottamaan vartalovoiteiden tai öljyjen kaikki tehoaineet. On ollut ihmeellistä todeta itse kuinka ihon kuivuus, karheus ja kutina ovat vähentyneet pesu pesulta ja päivä päivältä. Enkä itseasiassa ole raapinut ihoani ensimmäisen pesun jälkeen ollenkaan. Olen pessyt ihoni ainoastaan Konjac-sienellä, ilman pesuaineita. Näin kuivaihoisena kannattaa todella jättää turhat pesuaineet pois, kun tuo sieni puhdistaa ihan hyvin ilman saippuaakin, samalla hoitaen ihoa. Pakko myöntää että testiä aloittaessani olin kyllä hiukan epäileväinen ja odottavalla kannalla tulosten suhteen. Ihmeekseni tämä Tarjan suosittelema parivaljakko todellakin toimii. Olen aiemmin käyttänyt varatalovoiteita, mutta ne eivät ole riittäneet kosteuttamaan ja ravitsemaan talven kuivattamaa ihoani. Nyt ei iho kutise eikä tarvitse aamuisin herätä vartalo raapimisjälkiä täynnä. JES!

Konjac-sienestä ovat saaneet apua myös psoriaksesta sekä atooppisesta ihosta kärsivät. Sitä suositellaan myös tukihoidoksi selluliitin hoitoon, sienipesun pyörittävä liike aktivoi pintaverenkiertoa ja aineenvaihduntaa.
Ja kyllä, reisieni iho on muuten tasoittunut hieman!!

Suihkun jälkeen olen kuivannut ihon vain kevyesti painelemalla, jolloin se jää vielä hieman kosteaksi. Näin öljyn levittäminen on ollut helpompaa. Se myös imeytyy hetkessä, joten hetken päästä voi jo pukea pyjaman päälle.




Bio2youn öljysekoitus on monen arvokkaan ja ravitsevan öljyn sekoitus vartalolle, kasvoille sekä hiuksille. Siis varsinainen monitoimiöljy. Se hoitaa ja pehmittää tehokkaasti kuivaa ihoa sen sisältävien argan-, jojoba-, manteli-, tyrni- ja oliiviöljyn avulla. Ja tämä öljy tuoksuu tosi hyvälle, raikkaalle sitrukselle. Öljy on vain yksi tämän tyrniin pohjautuvan sarjan tuotteista. Bio2you-sarjan perustaja Rita Strazinska on luonut tyrniin pohjautuvan ihonhoitosarjan, jossa tyrnin, kasviuutteiden sekä kasviöljyjen parantava energia yhdistyy tieteelliseen viisauteen. Tyrni on erinomainen antioksidanttinen vitamiinipommi, joka estää vapaiden radikaalien aiheuttamia vaurioita iholla sekä elimistössä. Vapaiden radikaalien liiallinen esiintyminen elimistössä voi johtaa ihoa ennenaikaisesti vanhentaviin soluvaurioihin sekä sairauksiin. Bio2you tuotteiden tehokkaat antioksidantit ennaltaehkäisevät ikääntymisen merkkejä ja säilyttävät ihon nuorekkuuden mahdollisimman kauan. Eteeristen öljyjen sijasta sarjaan on valittu mieto hypoallerginen tuoksu, jonka ansiosta allergeenisia reaktioita aiheuttavat tekijät on minimoitu.

Tiesitkö muuten, että sekä sisäisesti että ulkoisesti käytettynä tyrni edistää iho- ja limakalvosolujen uusiutumista. Siksi sitä käytetään laajasti dermatologiassa mm. ihottuman, rosacean, makuuhaavojen, palohaavojen, hiustenlähdön sekä limakalvojen ja haavaumien hoidossa.

Aina ei riitä, että kuivaa ihoa hoitaa ainoastaan ulkoisesti vaan on tärkeä huolehtia myös riittävästä veden juonnista, vitamiineista sekä terveellisistä rasvoista, joita saat mm. öljystä, avokadosta sekä lohesta. 






Tämä testi päättyi ilokseni oikein hyvin ja ihoni on paljon paremmassa kunnossa.

Kuten kuvista huomaatte, kuivuus ja punoitus on huomattavasti vähentynyt JO viikossa! Tästä voi hyvillä mielin jatka ihonhoitoa ja suunnata katsetta kohti kesää sekä auringon ruskettamaa, kaunista ihoa. 


Onko sinulle nämä tuotteet tuttuja ennestään?

Olisi ihana kuulla jos sinulla on kokemusta ja olet saanut tuloksia aikaan. 


Testissäni olleita tuotteita myy mm. Life- luontaistuotekaupat 

sekä allaolevista linkeistä pääset suoraan verkkokauppaan:

Bio2you öljy

SkinMood vartalosieni

Lähimmän Life-myymälän löydät TÄÄLTÄ.



- Sari

Ps. öljy on todella riittoisa vaikka sitä käyttääkin koko vartalolle.

Itse olen nyt vähän reilu viikossa saanut käytettyä tämän verran:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti