10/31/2018

THE WORLD'S BRIGHTEST CANDLE

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ 
PARTYLITE


Lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä kelloja siirrettiin kenties viimeisen kerran talviaikaan, eli tunti kohti kesää. 
Tämä tarkoittanee sitä,
että muutenkin kun valoisa aika päivässä lyhenee lyhenemistään -
tulee pimeys illalla myös aikaisemmin.

Itse olen niitä jotka nauttivät pimeistä illoista. Tykkään sytyttää paljon kynttilöitä palamaan ja sammutella valoja. Hengailla pyjama päällä tv.tä katsellen tai sohvannurkassa lehteä selaillen.
(ehkä myös lasi viiniä)


Sain ihan mielettömän tilaisuuden päästä tekemään yhteistyötä PartyLiten kanssa.
Jännitti kuin lapsena Jouluaattona, kun odotin paketin saapumista,
ja mitä ihanuuksia sieltä löytyikään.
Sain myös teille jotain arvottavaksi 💛

Oletko ollut koskaan PartyLite-kutsuilla?
Vaikka luulin ensin että "siellä haisee ihan kamalasti ja illan päänsärky on taattu", kuinka väärässä olinkaan. Konsultti poltti kutsuilla vain tuoksuttomia kynttilöitä ja halutessaan sai tuoksuja tuoksutella konsultin tuoksusalkusta.
Esittelypöytä oli niin kaunis kaikkine palavine kynttilöineen ja upeine somisteineen.
Iloinen puheensorina täytti pian ystäväni olohuoneen ja suunnittelimme innoissamme mihin huoneeseen minkäkinlaisen tuoksun laittaisimme.

Voisin kirjoittaa tuoksuilla sisustamisesta postauksen vielä myöhemmin.


GloLite - the world's Brightest candle.
Maailman loistavin kynttilä.
Ja kyllähän se loistaa, miten voikaan tuollainen pilarikynttilä sytyttämisen jälkeen hohkaa valoa ihan koko matkalta ja näyttää niin kauniilta.
Näissä pilarikynttilöissä vain kynttilän pinta on tuoksutettu, joten nämä eivät juurikaan tuoksu, hyvin miedosti vain. Isointa pilarikynttilää - 15cm korkeaa, saa myös tuoksuttomana.


Glolite-kynttilöitä on saatavilla pilarikynttilöiden lisäksi myös kynttiläpurkkina sekä suurina tuikkivina.





Tuo rauhainen merenranta on näistä ihan ehdoton suosikkini. 
Niin ihanan raikas ja kevyt tuoksu.

Muistat ehkä kun mainitsin että sain teille myös arvottavaa.
Tättärää!
100€ lahjakortti,
jolla voit shoppailla kutsuilla tai ottamalla yhteyttä suoraan konsulttiin.

Osallistut arvontaan jättämällä kommentteihin vastauksen,
mihin sinä tuon 100€ käyttäisit. 
Pääset selaamaan kuvaston TÄSTÄ
Arvonnan suoritan maanantaina 12.11.2018

Jos sinulla ei ole vielä omaa konsulttia, löydät lähimmän sinua TÄÄLTÄ
Ja tiesitkö että kutsujen emäntänä voit saada myös ihan helposti 100€ shoppailurahaa,
mikä olisikaan ihanampaa kuin nyt pimeänä syksyisenä iltana kokoontua ystävien kanssa, shoppailla vaikka joululahjoja ilman kiirettä ja ruuhkaa!! 


10/30/2018

APUA ALASELKÄONGELMIIN?

Tiedätkö sen tunteen kun heräät aamulla ja joudut nousemaan sängystä - tai siis laskeutumaan ja nousemaan lattian kautta ylös? 
Hei, niin mäkin!!

Lähes jokainen kokee elämänsä aikana jonkinasteista selkäkipua.
Itselläni on ollut ongelmia alaselän kanssa.
Kaikki alkoi eräänä joulukuun iltana vuonna 2005.
Lunta oli alkanut satamaan jokunen tunti aiemmin ja sitä tuli aika sakeasti, oikein sellaista märkää että tiellä oli kunnolla loskaa.
Lähdin kotoa ja pääsin noin 3 km kun vasemmalle kaartuvassa mutkassa tuli rekka vastaan hieman mutkassa oikaisten ja niimpä jouduin tekemään väistöliikkeen jonka seurauksena auto lähti käsistä. 
Ja siellä sitten olin, siellä tien vasemmalla puolen - ojassa.
En huomannut mitään kipua missään ja ajattelinkin ettei lääkärissä tarvitse käydä. Kuitenkin tilannetta katsomaan tulleet poliisit olivat sitä mieltä että hyvä se olisi varmuuden vuoksi käydä ja niinpä heidän mukanaan lähdin päivystykseen.
Seuraavana arkipäivänä kävin kuvauksissa jossa sitten paljastuikin lannenikaman murtuma. 

Sain selkäni kuitenkin vuosia pysymään hyvänä, kävin salilla ja ratsastin - useamman kerran viikossa.
Keskivartalon lihakset antoivat siis hyvin tukea selälle.

Mitä sitten tapahtui?
Raskaaksi tulemisen jälkeen ratsastus väheni sekä salilla käynti unohtui ja painoakin alkoi kertymään. Oletettavaa on myös että selkä ei enää kestänyt.

Viime vuoden keväällä, olin juuri syönyt aamupalan ja kävelin tiskaamaan tiskejä. Sitten se iski. Aivan käsittämätön kipu ja jalat lähtivät alta.
Siitä alkoi hyvin pitkä lääkäreiden luona ravaaminen, kuvauksissa käyminen ja erilaisten lääkkeiden syöminen.
Kaksi välilevyn pullistumaa ja lisäksi se murtunut nikama, kun taivutan eteenpäin - tuo nikama siirtyy paikoiltaan liki sentin.
Pahimpina päivinä en päässyt kävelemään edes postilaatikolle.
Olin ollut jo puolisen vuotta sairauslomalla kunnes pääsin fysioterapeutin luokse.
Olin ensin ihan kauhuissani, hän käski minun aloittaa altaassa jumppaaminen sekä vesijuoksu. Enhän ole omistanut uimapukua varmaan 20 vuoteen.
Vaikka lapsena rakastin ylikaiken uimista, teininä enää en suostunut julkisesti uimapuku päällä olemaan.



Pelonsekaisin tuntein yhtenä aamuna, heti kello 6 kun uimahalli aukesi - menin sinne. Siellä minä sitten altaassa, iäkkäiden ihmisten kanssa kiersin vesijuosten allasta ympäri.
Ja miten hyvää se tekikään. Niin selälle kuin itsetunnollekin.
Kukaan ei tuijottanut, ei nauranut.
Ja nykyään voin mennä uimahalliin mihin aikaan tahansa!

Selkäni on nyt ihan hyvässä kunnossa.

Käyn ratsastamassa sekä uimassa/vesijuoksemassa lähes viikoittain.
Lisäksi venyttelen päivittäin.



Tässä teille,
ainakin minun alaselkäkipua ehkäisevä/pientä särkyä helpottava
5 minuutin venyttely:


Onnellinen vauva:
Asetu selinmakuulle, tuo polvet kohti rintaa ja halaa niitä kevyesti. Levitä sitten polvet kohti kainaloita ja tartu jalkapohjien ulkosyrjistä kiinni. Pidä koko selkä kiinni lattiassa.
Pysy asennossa 1 minuutti.

Selän rullaus:
Käy selälteen lattialle. Koukista polvet, pidä jalkapohjat maassa ja aseta kädet pitkäksi pään yläpuolelle. Nosta takamusta ja sen jälkeen hitaasti selkää irti lattiasta nikama kerrallaan. Lopeta nosto kun ylävartalo sekä reidet ovat suorassa linjassa, laskeudu alas jälleen hitaasti - nikama kerrallaan.
Tee 5 toistoa.

Lonkkien avaus istuen:
Istu lattialle jalat suorassa edessäsi. Koukista jalat ja anna polviesi pudota kohti lattiaa.
Tuo kantapäitä niin lähelle lantiota kun pystyt, ilman kipua. Tartu käsilläsi nilkoista kiinni.
Pysy asennossa 1 minuutti.

Lapsiasento:
Istu lattialle polvilteen, polvet hieman erillään. Laske ylävartalo reisien päälle ja vie kädet eteen niin pitkälle kuin pystyt. Anna otsan levätä maassa.
Hengitä syvään 5 kertaa ja nouse hitaasti ylös, voit toistaa liikkeen kaksi-kolme kertaa.

Ylöspäin katsova koira:
Asetu vatsallesi makaamaa ja tuo kädet rinnan kohdalle, aivan vartalon viereen. Suorista hitaasti kädet, paina kämmeniä kohti maata ja nosta rintaa ylös. Pidä myös varpaat suorana. Nosta koko ylävartaloa kunnes myös lantio nousee ilmaan. Laske hartiat alas ja pidä katse suoraan eteenpäin.
Hengitä syvään 3 kertaa ja laskeudu hitaasti alas, voit toistaa liikkeen kaksi-kolme kertaa.

Rentouta selkä vielä lopuksi Lapsiasennolla.



Selkäkivutonta viikkoa toivotellen,
Sari

10/29/2018

VALOVIIKKOJEN AVAJAISET

Vaikka olen asunut koko ikäni Tampereella,
tai sen välittömässä läheisyydessä - en muista että olisin koskaan osallistunut 
Valoviikkojen avajaisiin.

Nyt oli perjantaina aikaa ja ilmakin oli ihan mukava, 
joten ajattelin viedä poikani katsomaan ilotulitusta.









Hämeenkatu on valaistu päästä päähän koristevalaistuksella sekä valokuvioilla.
Kauppakadun ja Kuninkaankadun risteyksestä löytyy jättimäinen kristallikruunu sekä
mm. Yliopistonkadulta valopalloja.
Ja paljon kaikkea muuta nähtävää.

Tampereen valoviikot kestävät 10.3.2019 asti.
Joten kannattaa suunnata Tampereelle vaikka jouluostoksille ja samalla käydä ihastelemassa kaupungin kauniita valoja.


- Sari

10/24/2018

NOPEIN JA HELPOIN KANAPIIRAKKA

Piti saada kiireellä (ja helpolla) iltapalaa.
Tässä myös teille ohje jolla ET VOI epäonnistua, paitsi jos unohdat piirakan uuniin..

Pohja
Valmis piirakkapohja.

Painele piirakkapohja tasaisesti piirakkavuokaan (myös reunoille).

Täyte
400g broilerin fileesuikaleita
Sipuli
Miniluumutomaatteja
Fetajuusto
200g pesto&sitruuna tuorejuusto
150g ranskankerma
2 kananmunaa
kourallinen juustoraastetta


Ruskista kana.
Kuullota sipuli ja sekoira se kanan kanssa. Lisää seon piirakkapohjan päälle.
Viipaloi päälle muutamia miniluumutomaatteja sekä fetajuustoa.




Sekoita tuorejuusto, ranskankerma, kananmunat sekä juustoraaste keskenään.
Kaada piirakan päälle.



Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n 40min.




- Sari 

10/23/2018

YSTÄVÄKIRJA

Muistatko sinä lapsuudesta ystäväkirjat?
Kirjat kiersivät ala-asteella kaveriporukan keskuudessa, oma kirja kulki aina kaverin mukana kotiin täytettäväksi ja kaverin kirja tuli vaihdossa.
Jokaisella aukeamalla oli samat kysymykset,
oman kuvansa sai liimata tai vaihtoehtoisesti piirtää aukeaman vasemmassa yläreunassa olevaan paikkaan.

Itselläni ystäväkirjat ovat vieläkin tallessa, niitä on kaikkiaan viisi kappaletta.



NIMI: Sari
1. Kuvaile itseäsi viidellä sanalla
auttavainen, luova, haaveilija, sopeutuvainen, järjestelmällinen
(sekä ärsyttävän pikkutarkka)

2. Kolme asiaa joita ilman et voi elää (perheenjäseniä ei saa sanoa)
rakkaus, kahvi, puhelin (kamera)

3. Harrastukset
epäsäännöllisesti: ratsastus sekä lenkkeily, valokuvaaminen 



4. Takana on kauhea päivä, miten rentoudut?
lasi viiniä ja kolme palaa suklaata
tai vaihtoehtoisesti 
lähden ajelemaan autolla, kuuntelen hyvää musiikkia ja laulan

5. Lempi vuodenaika
 talvi

6. Mitä et missään nimessä voi sietää?
epäjärjestystä kotona,
äänekästä syömistä
(likaista autoa)

7. Kuinka monessa paikassa/kodissa olet asunut?
neljässä, 
asun vielä samassa paikassa mihin muutin vanhempieni luota 15 vuotta sitten

8. Viimeksi kehuin
poikaani,
kuinka hienon auton hän legoista rakensi


Voit halutessasi vastata kysymyksiin kommenteissa tai jos kopioit kysymykset omaan blogiisi niin linkkaa postauksesi myös minulle jotta saan tietää sinusta vähän lisää.


- Sari 


10/21/2018

SUNNUNTAIAJELULLA

Käytiin tänään sunnuntaiajelulla. 

Tunsin pientä jännitystä kävellessäni avaimet kädessäni kohti tuota punaista mörköä. 
Olen muuten aina inhonnut punaisia autoja, mutta näyttäähän toi nyt "ihan hyvältä". 



Auto napista käynnistäessä murahti niin että kenellekään ei varmasti jää epäselväksi kyseessä olevan 5 litranen V8.
Vaikka auto on nelipaikkinen, ei takapenkille kuitenkaan kuskin ollessa pitkä, mahdu kuin yksi. 
Ajettavuudeltaan Mustangi oli ihan ok. Ei mikään super vau mielestäni kuitenkaan. 

Jos haluat että sinut huomataan, niin tämä kyllä kääntää ihmisten päitä.

Lopputulos: ihan kiva! 


- Sari 

10/17/2018

GEISHA - KÄÄRETORTTU


Kääretortusta saa pienellä koristelulla näyttävän tarjottavan kahvipöytään.



Pohja 
4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota huoneenlämpöiset munat sekä sokeri. 
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi vaahtoon varovasti esim. puulastalla käännellen.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratun reunallisen pellin päälle ja paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin 6-8 min.

Levitä leivinpaperi työtasolle ja sokeroi. Kippaa paistettu torttupohja leivinpaperille ja poista pohjapaperi kun pohja on jäähtynyt. 



Täyte
4 dl vispikermaa
200g Fazerin vaalea maitosuklaa
2 kpl Geisha-patukkaa

Vaahdota kerma sekä sulata suklaa.
(Voit jättää suklaasta yhden rivin (4 palaa) koristeluun.)
Sekoita hieman jäähtynyt suklaa kerman joukkoon.
'(Voit jättää 1-2 ruokalusikallista koristeluun.)
Ota suklaakermasta 1/4 sivuun kuorrutusta varten.
Levitä suklaakerma pohjan päälle ja levitä päälle Geishapaloja
Rullaa kääretortuksi.



Koristelu
Suklaakerma (täyte)
Geishapatukka
Hasselpähkinärouhetta 
(Suklaarouhetta
Sulaa suklaata)


 Koristele kääretorttu lopulla suklaakermalla sekä Geishalla ja hasselpähkinärouheella.
(Jos jätit täytteestä suklaata, raasta suklaa kakun päälle 
sekä valuta sulasta suklaasta raitoja)
Voit nostaa kääretortun hetkeksi jääkaappiin ennen tarjoilua.


- Sari







10/15/2018

KURKISTUS STOCKMANN MAGAZINEEN

Kävitkö viime viikolla Hulluilla päivillä?
Itse poikkesin heti keskiviikkona ja mukaani tarttui muutamien pienten ostosten lisäksi  myös Stockmann Magazine.





Siis hetkinen...


SIKARIHOUSUT
"Jos ostat tänä syksynä vain yhdet housut, osta korkeavyötäröiset, laskostetut sikarihousut. 1980-luvulta tuttu housumalli pukee kaikkia vartalotyyppejä."
Oikeasti? Tämä on pakko kokeilla!!
Ja poolopaita! Tämä 90-luvun kauhistus jonka käyttöä en voinut sietää!
Mutta nyt, olisikohan viha muuttunut rakkaudeksi..?

5 tärkeintä muotihankintaa syksyksi, katso juttu tästä



Tiesitkö että Finlaysonin luova johtaja/omistaja Jukka Kurttila on saanut tappouhkauksia kun hän on ottanut kantaa tasa-arvoon mm. Tom of Finland-kuosilla sekä vetämällä Finlaysonin tuoteet tavaratalo Kärkkäiseltä myynnistä heidän läheisten välien Magneettimedian vuoksi.
Aika hurjaa.


- Sari 

10/11/2018

IHANA KAMALA SYKSY




Vettä sataa ja tuulee, on kylmä. Kengät kastuivat. 
Hanskat jäi kotiin ja sormet ovat ihan umpijäässä. 
Ärsyttää tämä kokoaikainen pimeys. Ei kiinnosta. Ei jaksa. 
Nukun kevääseen.

Niin tuttua - eikö?

Tänä syksynä ajattelin nauttia tästä vuodenajasta enemmän.


Luonto on kauneimmillaan näin syksynä. Niin paljon värejä, puut loistavat vihreän, keltaisen sekä oranssin eri sävyissä.
Mun tekis aina mieli mennä hyppiin lehtikasoihin, tai kerätä niitä kasa syliin ja heittää ilmaan.
Metsässä tuoksuu sienet.



Asun paikassa jossa ei ole katuvaloja, on vain pimeä hiekkatie 
sekä tähtitaivas.
Nautin iltaisin kävelystä taajamassa, märkä asfaltti ja katuvalot. 
Jotenkin salaperäistä ja kaunista.
Välillä vähän jännittää.

Varsinkin syksyllä ensimmäiset pakkaset tuntuvat ihanan kirpsakoilta.

Ja mikä on iltaisin rentouttavampaa kuin käpertyä sohvan kulmaan viltin alle höyryävä glögimuki kädessä? 
Totta!!
Unohdin sytyttää kynttilät. 


- Sari